Pentinmäen Marjatilalta Suonenjoelta

Marjatila Pohjois-Savon luonnon keskellä

Pentinmäen Marjatila myy itse viljeltyä mansikkaa ja mustaherukkaa yksityisasiakkaille sekä marjojen välittäjäyrityksille. Tilamme sijaitsee Suonenjoen ja Karttulan puolessa välissä.

Meille on tärkeää tuottaa korkealaatuisia marjoja. Toimintamme periaatteena on, että tilalta lähteneet marjat eivät sisällä yhtään huonoa marjaa. Kokeilemme viljelyssä taukoamatta uusia lajikkeita ja hyväksi todetut lajikkeet pääsevät mukaan viljelyymme suuremmassa mittakaavassa.

Mansikan viljelyä kolmannessa sukupolvessa

Tilan ensimmäiset mansikantaimet istutettiin vuonna 1947 ja mustaherukan viljeleminen aloitettiin 1980. Tila on toiminut Karhusten sukutilana vuodesta 1791 ja Atte Karhunen on toiminut tilan isäntänä vuodesta 2018. Työtä tila tarjoaa 30- 50 henkilölle satovuodesta riippuen.
Tilamme on laatutarha-auditoitu ja siten olemme oikeutettuja käyttämään sirkkalehtimerkkiä, joka takaa tuotteidemme kotimaisuuden, puhtauden ja kestävän tuotannon.

Tarkista päivän marja- sekä poimintatilanne Facebookista ja Instagramista!

#mansikanviljely #sonsationstrawberry
Mansikoiden poiminnat jo hyvässä vauhdissa 🍓 Tänään poimitaan sonsationia, magnumia ja allegroa. #mansikanpoimintaa #mansikanviljely
Kevättä ilmassa! Mansikat talvehtivat hyvin! 🍓Kevään työt ovat jo kovaa vauhtia käynnissä ja ensimmäiset työntekijätkin saapuneet. #mansikanviljely
Syksyinen mansikkapelto 🍂🍁🍓. Mansikat saavat talveksi vielä harsopeitteen ennen talvipakkasia. #mansikanviljely #mansikkapelto